Susien salasiirrot

Yksi suomalaisessa susikeskustelun kestoteemoista liittyy siirtoistutuksiin  – onko eläimiä siirretty idästä länteen ja laskettu maastoon salaa. Kun susia ja etenkin pantasusia ilmaantuu uudelle alueelle, nostavat harjoitettua susipolitiikkaa kritisoivat toimijat tämän kysymyksen esiin. Siirtoistuttajiksi väitetyt tahot torjuvat väitteet pöyristyttävinä. Mistä tämä keskustelu saa aineksensa?

Siirtoväitteelle antaa uskottavuutta 1980- ja 1990-luvun suomalainen toimintakulttuuri. Ahmoja, karhuja ja ilveksiä siirrettiin luvallisesti mutta julkisuutta vältellen etelämmäksi ja lännemmäksi. Ähtärin eläinpuistosta siirrettiin tuolloin metsäpeuroja luontoon osana lajisuojelua. Monet ehkä ajattelevat, että toimintakulttuuri ei ole muuttunut, ja että 1990-luvun lopulla suojelujärjestön edustajan esittämä idea susienkin siirtämisestä on toteutettu salaa. Epäsuoraa tukea epäilyille saa Ruotsista, missä susia on siirretty osana harjoitettua kannanhoitoa aivan viime aikoinakin – miksei siis Suomessa, kun naapurimaan käytäntöjä usein kopioimme.

Siirtoväite kytketään aika ajoin myös susien alkuperää koskeviin pohdintoihin. Tiedetään, että susia on kasvatettu Venäjällä lähellä Suomen rajaa, ja useissa eläintarhoissakin niitä on. On myös ajateltavissa, että susia syntyy tai kasvatetaan yli oman tarpeen ja että niitä siirretään tarhoista pois, kenties suomalaisiin metsiin. Tarhasusien perimän, vankeudessa kasvattamisen ja itse siirtojen ajatellaan selittävän monia muita susien piirteitä, kuten vaalean värityksen, susien tottumisen ihmisiin sekä yllättävän ilmaantumisen Länsi-Suomessa. Eri väitteet ikään kuin todistavat toistensa puolesta.

Siirtoväitettä vastaan sotii muun muassa se, etteivät susien siirtoistutukset ovat kannanhoitoa linjaavan hoitosuunnitelman (2005, s. 49) mukaisia toimenpiteitä. Sutta koskevia siirtolupahakemuksia eläinten luontoon laskemiseksi ei ole viranomaisille jätetty ainakaan viime vuosikymmeninä. Tutkimusten mukaan susien yllättävä ilmaantuminen maan länsiosiin ei edellytä susien siirtoja, vaan että susikannan kasvu 2000-luvun vaihteen molemmin puolin sekä nuorten susien dispersoituminen synnyinreviiriltään riittää selittämään havainnon. Eläintarhoista on vastattu, että niillä on ainoastaan urospuolisia tai sterilisoituja urossusia, tai ettei niillä ole susia lainkaan.

Susien salasiirtokeskustelu ei ole vain paikallisiin susihavaintoihin liittyvä eikä edes yksin suomalainen ilmiö. Myös esimerkiksi Norjassa ja Ranskassa petopolitiikalle kriittiset toimijat ovat esittäneet yllättävän samankaltaisia väitteitä. Molemmissa maissa on esimerkiksi epäilty, etteivät sudet olisi levittäytyneet pitkien matkojen ja vuoriston takaa uusille alueille, vaan että ilmaantumisen taustalla ovat pimeän aikaan liikkeellä olevat autot koirahäkkeineen. Salasiirtojen tekijöiksi on epäilty eläinoikeusaktivisteja tai heidän kanssaan yhteistyötä tekeviä viranomaisia. Molemmissa maissa on myös esitetty susien olevan luonnottoman kesyjä ja ulkomuodon poikkeavan luonnollisesta värityksestä. Norjassa on epäilty sitäkin, että salaa siirtoistutettuihin susiin on asetettu mikrosiruja.

Susien salasiirtoväitteiden samankaltaisuus eri maissa herättää pohtimaan, missä määrin samankaltaiset susipoliittiset asetelmat luovat kasvualustan näiden väitteiden synnylle, muokkautumiselle ja leviämiselle eräänlaisina meemeinä eli kulttuurin piirteinä, jotka siirtyvät toimijalta ja sukupolvelta toiselle. Salasiirtoja esittäviä tai torjuvia väitteitä tulkitaan kunkin omista ennakkokäsityksistä käsin ja niitä jaetaan ja peilataan yhteisössä. Oli kyseessä siirtoväite tai jokin vaihtoehtoinen susien levittäytymistä koskeva väite, tekee se ymmärrettävämmäksi susien ilmaantumisen sekä siihen kytkeytyvät ongelmat. Salasiirtoväitteitä pitää osaltaan elossa niiden luonne – kaikkia salasiirtoväitteitä ei voida tyhjentävästi todistaa vääriksi ja siirtoja mahdottomiksi. Vastaväitteet siirroille kääntyvät herkästi uusiksi salasiirtoväitteitä tukeviksi argumenteiksi (eli esim. että vastaväitteet ovat salasiirtojen peittelyä eli niiden yksi tunnusmerkki). Asetelma ei houkuttele esittämään vastaväitteitä.

Tilanne on toinen salasiirtoväitteiden kohdalla. Yksikin varma tapaus todentaisi salasiirtoja tapahtuneen. Tästä näkökulmasta ei ole ehkä suuri yllätys, että Varsinais-Suomessa tehtiin viime syksynä poliisille selvityspyyntö asiasta, ja poliisi on tehnyt talven mittaan tähän liittyen tiedusteluja eri suunnilta. Oli lopputulos mitä tahansa, on selvää että keskustelu jatkuu. Niin kauan kun susia ilmaantuu uusille alueille ja tähän liittyy jännitteitä, jatkuu myös salasiirtokeskustelu.