torstai 23. elokuuta 2012

The New Rural World: from Crises to Opportunities


The XIII World Congress of Rural Sociology: “The New Rural World: from Crises to Opportunities” was held in Lisbon (Portugal) between 29 July and 4 August 2012. The general theme of the congress was the crisis threatening rural livelihoods and the agri-food system, and emerging paradigms for change. About a thousand students, scholars and researchers contributed to the conference and its working groups.
One highlight was the plenary lecture given by Prof. Sousa Santos from Coimbra University. He discussed knowledge production and “knowledges of struggles” produced as people contest each other’s knowledge and concept of time, which is commonly and popularly taught to lead towards modernisation and globalisation. In addition, the western conception of time implies that the arrow of time proceeds linearly forward and that the core countries of the world system are at the head of progress. According to Prof. Sousa Santos, the western scholarly approaches rest on western worldviews. He stressed that academia would benefit from the use of the indigenous and non-western instruments and alternative approaches to science. Researchers should engage in new kinds of transdisciplinary project.
De Sousa Santos also emphasised “ecology of knowledges” based on indigenous and personal knowledge. Here, for Santos, ecology means an arena where different practices are exercised and hopefully sustainable interactions take place among different entities (people/animal/societies, etc.). The “ecology of knowledges” would allow the pragmatic discussion of alternative criteria of validity and alternative scholarly avenues to policy advice. A good example of this is the difficulty with developing alternative solutions in the European crisis that is currently emerging in many countries. According to Santos, Europe is becoming underdeveloped, partly because of colonial antagonism. Antagonism is still strong in Europe, and hinders the Europeans from perceiving workable solutions to their problems.
De Sousa Santos also encouraged us to apply “a global form of learning” and incorporate the social movements that are emerging in the Fourth World into policy making. For Santos, many indigenous communities and Thmovements are considered non-existent by western scientists. He called this invisibility the “sociology of absences. If sociology usually gives different critical perspectives to the structures, agencies and functionings of the world, for Santos, sociology represents issues to be constructed against hegemonic social science and upon epistemological presuppositions. It is through this process, when entities of “sociology of absences” start working, that monocultures will be replaced by alternative ecologies.
Indeed, new developments in visibility are taking shape, for instance in Latin America. For the first time, the new constitution in Bolivia has been translated into the country’s indigenous languages. Indigenous people now have an opportunity to become more involved in local politics and influence how relevant knowledge is produced and signified.
Therefore, one might wonder about the applicability of the concept of the “sociology of absences” in Finnish wolf policy. It seems that some of the local views are going unrecognised in the current wolf discourse. The state regulations designed by the dominant state institutions might have hidden the viewpoints of local people and local “ecology of knowledges” within management practices. Hence, it is actually more demanding because the public is expecting to find alternative managerial solutions for the grey wolf issues in south-western Finland.
 
 

perjantai 10. elokuuta 2012

Petotietojärjestelmät ja havaintotiedon julkisuus

Suurpetohavaintojen keräämiseen ja hyödyntämiseen kehitetyn TASSU-järjestelmän käyttöönotosta tulee tänä syksynä kuluneeksi kolme vuotta. Tämä valtionhallinnon piirissä kehitetty internet-pohjainen järjestelmä on tänä aikana suurelta osin korvannut järjestelmän, jossa petoyhdyshenkilöt kirjasivat petohavaintonsa lomakkeille, joita postitettiin aika ajoin RKTL:een. Siellä ne sitten käsityönä tallennettiin sähköiseen muotoon ennen kannanarvioiden tekemistä. Ilmeisiä TASSU:n käytön etuja riistantutkimukselle ja hallinnolle ovat esimerkiksi havainnosta ilmoittamisen nopeus sekä työvoimatarpeen vähentyminen, kun tallentamisen tekevät petoyhdyshenkilöt. Viime vuonna järjestelmään ilmoitetut yli 40 000 suurpetohavaintoa tulivat hajautetun tallentamisen ansiosta nopeasti hyödynnettäväksi. Järjestelmän toiminnassa alkuvuosina esiintyneistä teknisistä ongelmista on suurelta osin selvitty ja uusinta vaihetta kehitystyössä edustaa mobiiliversion valmistelu.

TASSU:n rinnalla sinnittelee paikallisia ja pääosin samat perustoiminnallisuudet sisältäviä järjestelmiä. Jo vuosia ennen riistahallintovetoisen TASSU:n kehittämistä syntyi paikallisten metsästäjien ja IT-alan toimijoiden yhteistyönä kaksi  suurpetohavaintojen tietojärjestelmää.  Kymeessä toimivien riistanhoitoyhdistysten Suurpetohavainnot-järjestelmä aloitti toimintansa 2005−2006. Varsinais-Suomessa pääasiassa Laitilan seudun riistanhoitoyhdistyksen alueelta nykyisin havaintoja keräävä Petonetti perustettiin 2006−2007. Näiden lisäksi on pääasiassa muiden lajiryhmien kuin suurpetojen havaintoja kerääviä järjestelmiä, kuten vuonna 2006 toimintansa aloittanut Hatikka.
Kiintoisa eroavaisuus suurpetoihin keskittyvien tietojärjestelmien välillä on niihin kirjattujen petohavaintojen julkisuus. TASSU-järjestelmään havaintoja kirjaavat petoyhdyshenkilöt voivat riistahallinnon toimijoiden rinnalla tutustua toistensa tekemiin havaintoihin liki koko Suomen alueelta. Kymen Suurpetohavainnot-järjestelmään kirjatut havainnot ovat kaikkien järjestelmää rahoittavien riistanhoitoyhdistysten jäsenten (metsästäjien) tutustuttavissa. Avoimin kaikista kolmesta järjestelmistä on Petonetti  – tuoreet eli viimeisen kuukauden aikana tehdyt havainnot ovat kenen tahansa netinkäyttäjän tutustuttavissa.

Miksi nämä järjestelmät ovat päätyneet niin erilaisiin rajauksiin havaintojen julkisuuden suhteen? Onko esimerkiksi TASSU:ssa havaintolistaus tarkkoine paikka- ja aikatietoineen julkisuuslain tarkoittama salassa pidettävä valtion laitoksen sähköinen asiakirja, joka julkisena voisi vaarantaa uhanalaisen lajin suojelun. Ja toisinpäin: eikö havaintolistaus siis ole saman lain tarkoittama tilasto tai käyttötarkoitukseensa (poikkeuslupapäätöksiin liittyvä) valmis selvitys, siis julkinen?

Niin tai näin, jotkut petoalueilla asuvat toimijat eivät tarkastele havaintojen julkisuutta niinkään petojen vaan ihmisten suojelukysymyksenä – julkiset petohavainnot auttaisivat heidän mukaansa varautumaan petojen edustamaan riskiin ja havahduttaisivat ihmiset petojen läsnäoloon. TASSU-järjestelmän kattamalla havaintoalueella jotkut toimijat ilmoittavatkin havaintonsa mieluummin medioille kuin yleisöltä suljettuihin tietojärjestelmiin. Toimijoiden joukossa on myös niitä, jotka kiinnittävät huomionsa havaintojen julkisuuteen kiinnostavuus-, elämys- ja häiriökysymyksenä. Voiko käydä niin, että uunituore petohavainto asutuksen tuntumassa kerää paikalle ihmisiä petohavainnon toivossa keskelle viranomaisten pedonkarkotusoperaatiota, tai synnyttää enemmän rauhattomuutta kuin tyynnyttää.

TASSU-järjestelmän tarjoama, vain havainnoijille hallinnon ulkopuolella avoin, kansallinen petotietovaranto toimii hyvänä kannustimena mukanaololle tiedontuotannossa. Havainnot ovat monella tapaa kiinnostavia ja opettavaisia. Paikalliset petohavainnot tarjoavat myös alueen kannan kokoon ja eläinyksilöiden käyttäytymiseen liittyviä perusteita anottaessa riistahallinnolta metsästyslain mukaista poikkeuslupaa. Tulevaisuus näyttää miten kestävällä perustalla nämä tietojärjestelmät ovat, millaiseksi niiden rinnakkaiselo kehittyy ja ketä kerätyllä tiedolla ensisijaisesti palvellaan.