perjantai 26. lokakuuta 2012

Susipuhelin


Iltojen pimeneminen, syksyisiin metsiin sijoittuvat moninaiset ihmistoiminnot ja susien uutisoidut vahingot herättävät etenkin viikonloppuisin ihmisiä pohtimaan susien liikkeitä. Syyskuun alussa alkoi Maa- ja metsätalousministeriön rahoittaman susipuhelinpalvelun 4. syksy. Palvelu avattiin vuonna 2004. Toiminnassa se oli seuraavan kerran vuonna 2005. Viime syksynä (2011) soittoja kertyi syyskuun alun ja joulukuun lopun välisenä aikana yli 4000. Myös tänä syksynä palvelu on ollut suosittu, sillä jo tätä kirjoitettaessa soittoja on kertynyt runsaat 2500. 

Palvelusta voi kuka tahansa tiedustella pantasusien liikkeistä niillä reviireillä, joissa yhdellä tai usealla eläimellä on toiminnassa oleva GPS/GSM-paikanninpanta. Laitteet on asetettu määrittämään sijaintinsa pääsääntöisesti 4 tunnin välein ja lähettämään tieto eteenpäin seitsemän paikannuksen paketteina. 

Petopannoitustiedolla palvellaan monia tarpeita. Sitä käytetään esimerkiksi tutkimustarkoituksiin, kuten susilauman seurantaan sekä susien levittäytymis- ja saalistustutkimuksiin. Paikannustiedon avulla riistaviranomaiset voivat yhdistää susivahinkoja tiettyihin yksilöihin ja näin kohdistaa poistotoimenpiteitä tarkoituksenmukaisesti. Susipuhelimen kautta paikannustietoa hyödyntää myös kirjava joukko susien liikkeistä huolestuneita ja kiinnostuneita ihmisiä. Yksi suurimmista tiedonkäyttäjäryhmistä on koiria käyttävät metsästäjät. Suomen susikannan hoitosuunnitelmassa (2005, s. 43) susipuhelinpalvelu mainitaan yhtenä hallinnon ylläpitämänä keinona suojata koiria etenkin metsästyksen yhteydessä.

Susipuhelimeen tulleiden soittojen kasvava määrä kertoo ainakin siitä, että palvelun tunnettuus on parantunut ja ihmiset ovat tottuneet käyttämään palvelua. Siihen kohdistuneista korkeista odotuksista kielii osaltaan myös kritiikki. Paikannustietoa on kritisoitu liian vanhaksi ja tarkoituksellisen epätarkaksi, osin siksi ettei sillä helpotettaisi laitonta pyyntiä. On totta, ettei tieto ole täysin ajantasaista. Tuoreimmillaan se on neljännestunnin vanhaa, vanhimmillaan 1–2 vuorokautta. Suuret viiveet johtuvat yllä kuvatusta paikannusten paketoinnista tai aamuisin tapahtuvan tiedonsiirron teknisistä ongelmista (esim. GSM-kentän katveista). 

Miten palvelua voidaan kehittää vastaamaan nykyistä paremmin tarpeisiin? Ensimmäinen haaste on tekninen (vrt. poropannat). Paikannuslaitteistot käyttävät virtalähteenä akkuja, jotka kestävät sitä pitempään, miten harvemmin paikannuksia otetaan ja lähetetään eteenpäin. Metsästyskoirien liki reaaliaikaista paikannustietoa lähettävän pannan akkuja voidaan ladata vaikka päivittäin, mutta suden kaulassa roikkuvan akun kohdalla tilanne on toinen. Tämä ongelma poistuu akkujen lataustekniikan kehityksen myötä (aurinkopaneeli, suden liike tms.). 

Toinen haaste liittyy paikannustiedon käytön yleisiin painopisteisiin. Erilaiset tiedontarpeet edellyttävät erilaisia paikannus- ja tiedonvälitysvälejä. Tiheämpi väli kuluttaa laitteen akun loppuun nopeammin, mutta palvelee paremmin esimerkiksi monia eläinten käyttäytymiseen liittyviä tiedontarpeita. Tarkempi tieto on tässä mielessä kalliimpaa − kustannus-hyöty-pohjalta tehty valinta ja myös maksajakysymys. 

Kolmas haaste liittyy kerätyn tiedon monipuoliseen käyttöön. Jos paikannuksia on kertynyt tietystä reviirillään oleilevasta sudesta paljon, voidaan tuoreimpien sijaintitietojen rinnalla palvelussa tuottaa arvioita suden kohtaamistodennäköisyyksistä tietyissä paikoissa. Tätä arviointia hyödynnetään jo nyt ja on pohdittu muun muassa sitä, voidaanko viestintää kehittää edelleen esimerkiksi internet-pohjaisen karttapalvelun kautta. Järjestelmää voidaan tässä ja muissa suhteissa automatisoida varsin pitkälti ja mahdollistaa myös vuorovaikutteisuus – ihmiset voisivat kenties itsekin jakaa havaintojaan ja kommentoida niitä. Palvelun rahoittamistakin voitaisiin miettiä uusilla tavoilla. Voisiko jo nyt melko suosittu palvelu olla esimerkiksi lahjoitus- tai mainosrahoitteinen?

Tuorein esimerkki sijaintitietojen hyödyntämisen ja välittämisen automatisoinnista löytyy  Oregonista, Yhdysvalloissa. Siellä esimerkiksi lampuri tai karjankasvattaja voi rekisteröityä palveluun, josta he saavat paikannusjärjestelmän automaattisesti tuottaman varoitustekstiviestin aina, kun pantasusi lähestyy tietylle etäisyydelle palvelun käyttäjien etukäteen määrittämästään kohdealueesta. Suomessa ja länsinaapureissa on käyty keskustelua ja tehty kokeiluja petojen ja porojen keskinäisten paikannustietojen hyödyntämiseen liittyvien palvelujen kehittämiseksi.   

Susipuhelimesta käyty kansalaiskeskustelu tuo esille palveluun liittyvän kehittämispotentiaalin ja -tarpeet. Jo nykyinen palvelu on osoittanut, että sen välittämä tieto suden liikkeistä on tarpeellista monella tapaa. Vähäisin palvelun anneista ei ole se, että etenkin huolestuneita soittajia palvelun tarjoama tieto näyttää usein huojentavan. Susipuhelin toimii näin samalla eräänlaisena petopuhelimena.